-Keskeisten kohdemaiden tuntemuksen tehtävä
-Nettimatkatoimiston käytön harjoitus
-Matkailualan lainsäädäntötehtävä
-Neuvontamateriaalin tuottamisen tehtävä
- ei julkaistu, keskeneräinen!!
- palautus joulukuu 2013 tunneilla.
-Graafisen suunnittelun perusteiden tehtävä
-Mitä opin syyslukukaudella - bloggaus
-Lopen kulttuuripajan suunnitteluun ja toteutukseen osallistuminen ja bloggaus
- tapahtuma tulossa joulukuu 2013
-Verkatehtaan Matkatori-tapahtumaan osallistuminen ja tehtävä
-Matka 2014 – messuihin osallistuminen ja messutehtävä
-Keskiaikamarkkinat kylässä - bloggaus
- tapahtuma puuttuu blogistani. Olen lukenut käynnistä muiden luokkalaisten blogista.
- tiivistettynä: Hämeen keskiaikaismarkkinat työllistävät osa-aikaisesti talvisin n. 10
henkilöä, kesällä 20 henk. ja tapahtuman aikaan n. 250 henkilöä +
tietysti vapaaehtoistyöntekijät. Työntekijät Heli ja Sanni tulivat paikan päälle hakemaan ideoita ja vinkkejä mobiililaitteiden liittämisestä tapahtuman järjestämiseen. He olivat myös olleet kiinnostuneita mikä saa meidät lähtemään erillaisiin tapahtumiin ja minkä takia. Yhteistyötä oli sovittu jatkettavan keväällä kun markkinoiden ajankohta lähestyy.
-Ruoka & Matkailu – seminaari - bloggaus
-Kansainväliset vieraat Ahvenistolla -bloggaus
-Tiina Seppäsen opastukseen osallistuminen Ahvenistolla ja bloggaus
- tapahtuma puuttuu blogistani. Olen lukenut käynnistä muiden luokkalaisten blogista.
- tiivistettynä; Seppänen opasti luokkalaiset Ahveniston järven ympäri kertoen paikan historiasta. Ahvenisto on luonnonsuojelu aluetta ja se on muokkautunut jäävuoren liikkuessa. Alue on todella suosittu ulkoilukohde ja paikasta löytyy myös mm. lenkkipolut, talvella hiihtoladut, moottoriurheilurata, hyppyrimäki ja paikassa on myös saunomis ja uintipaikka. Pitämämme "Kansainväliset vieraat Ahvenistolla" käytimme juuri ko.paikan saunaa :)
-Sarin Budapest-esityksestä oppiminen
- Budapest -valojen kaupunki
Sari oli kaksi päivää pois koulusta käydessään Budapestissä moikkaamassa ystäväänsä. Näimme mahtavia kuvia ympäri kaupunkia. Todella nätin näköistä. Paikallisten ihmisten suhtautuminen turisteihin ja vieraisiin oli epäkohteliasta, jonka sari ja hänen ystävänsä olivat huomanneet mm. etsiessään ravintolaa tai kylpylässä asioidessa. Ruoka ja juoma pelastivat selvästi reissun :) Sari oli haastatellut samassa hotellissa asuneita reppureissaajia ja se teki esityksestä todella mielenkiintoisen. Hyvä esitys ja toteutus :) Hyvä Sari! :)
-Maailmanmatkaajien klubin klubitapahtuman markkinoinnin suunnittelu ja toteutus
- Klubi tapahtumaa alettiin suunnittelemaan ensin tekemällä kysely mahdollisille kohderyhmälle. Selvitimme kiinnostuksen kohteita matkustelusta sekä hieman mitä toivoisi klubi-illoissa tapahtuvan. Klubi-illalle on perustettu oma facebook tapahtuma sivu. Ilta järjestetään keskiviikkona 15.1.2014. Kohdemaina on Italia ja Islanti joista eri työryhmät tekevät lyhyet esitykset eri tyyleillä "miksi matkustaa juuri sinne". Projekti on hyvin käynnissä ja odotan innolla kun meidän luokan -Mainosta ja Markkinoi- osuus alkaa :)
-OIVA-projektin loppuseminaariin osallistuminen ja bloggaus
-Sappeen retkeen osallistuminen ja bloggaus oppimisesta
Hyvä Suvitsu ! Erinomaista bloggausta, kaikki löytyy mitä pitääkin, eh ja vähän (lue paljon) enemmänkin! mulla riittää vielä kirittävää tähän ;) lupaankin pyhittää ensi maanantain koulutehtäville! mutta awesome Suvi, oot huippu ! <3
VastaaPoistaItse olet awesome-some <3
VastaaPoista