Itse olen suunnitteluporukassa mukana mutta valitettavasti en pääse työharjoitteluni takia matkalle mukaan.
Suunnittelu tiimi; Minä, Sini ja Taru (takapiruna taisi olla myös Zenja jolta yksi matkakohde idea tuli)
Ehdotelma nro 1
Koululta Helsinkiin - Suomenlinna (tunnin opastettu esittely) - Kauppahalli (ruokailu) - Ratikka matka Munkkiniemeen Café Torpanrantaan (kahvit) - Paluu koululle
Ongelmaksemme koitui muutamiakin asioita, ensimmäinen taisi olla aikataulut lauttojen sekä lippujen kanssa. Suomenlinnasta opastetun kierroksen sai todella helposti ja linjan toisessa päässä oli oikein asiallinen henkilö. Hän kertoi jopa lauttojen aikatauluista yms.
Seuraavaksi selvitimme Kauppahallin toimintaa niin selvisi että se on suljettu & remontissa kesäkuuhun asti eli ruokailuideamme sielä ei tule onnistumaan. Noh onneksi rannan läheisyydessä on myös muita paikkoja mutta tulihan sitä siinäkin pieniä harmeja ruokailun hinnasta ja pöytävarauksista.
Ratikka matkalle olisimme keksineet "bongaa nähtävyydet" taulukon. Nähtävyyksistä olisi kirjoitettu pienet vinkit ja loppu olisi ollut kiinni siitä kuinka hereillä opiskelija olisi ollut :D
Torpanrannasta kerkesimme varaamaan pöydän ja tekemään ennakko ilmoituksen ryhmän tulosta, mutta peruimme sen muutama päivä myöhemmin kun tajusimme että suunnitelma koko päivältä ei toimi.
Ehdotelma nro 2
Koululta Helsinkiin - Gardenia - Helsinki (opastettu kierros & lounas ruokailu) - Uspenskin Katedraali - Johan & Nyström (kahvi)
Kyselin hieman facebookissa ystäviltäni mikä olisi hyvä kohde Helsingissä ja ehdotuksia tuli yllättävän paljon, harmikseni vain huomasin että enemmän ihmiset tietävät ruokapaikkoja kuin nähtävyyksiä. Ellei oteta huomioon yleisimpiä kuten Suomenlinna yms.
Zenja oli sitten jostain bongannut Gardenian http://www.gardenia-helsinki.fi/, joka oli mielestäni hyvä käyntikohde. Samaa mieltä olivat myös Sini ja Taru.
Tytöt soittelivat opastetun kierroksen porukalle sekä varmistelivat lounasmahdollisuudet.
Wikipedia http://fi.wikipedia.org/wiki/Gardenia-Helsinki;
Gardenia-Helsinki
Puutarhojen lisäksi Gardeniassa on myös muuta toimintaa. Gardeniasta vuokrataan kokoustilaa ja juhlatilaa pieniin ja suuriin tilaisuuksiin, ja Gardenian tiloissa toimii Helsinkiläisiä koululuokkia luontoon tutustuttava luontokoulu Töyhtöhyyppä. Aulassa toimii lounasravintola/kahvila ja infopisteestä voi ostaa pieniä matkamuistoja ja jonkin verran viherkasveja.
Uspenskin Katedraali http://hos.fi/uspenskin-katedraali sijaitsee parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä ,joten se oli hyvä sekä varmasti mielenkiintoinen käyntikohde Gardenian jälkeen.
Kahvihammasta kun alkaa kolottaa kuitenkin, löysi Sini loistavan Johan & Nyström kahvilan http://johanochnystrom.se/fi/meista/toimipisteemme/helsinki/ aivan Katedraalin "takaa". Kahvilatoiminnan suurempana toimena on kahvin sekä teen myyminen;
"Johan & Nyström perustettiin vuonna 2004 innostuksesta kahviin. Perinteisen kahvinpaahtamisen saralla olemme vielä nuori tekijä, mutta haluammekin luoda uutta kahvikulttuuria tuomalla enemmän esiin kahvin alkuperän, viljelijöiden ja paahtamisen merkitystä lopputuotteessa, eli kupillisessa kahvia." ( lainattu yrityksen nettisivuilta)
http://johanochnystrom.se/fi/. Hauska yhteensattuma oli kun Neloselta tvstä tulee ohjelma Valheen Vangit niin eräässä sarjan jaksossa käytiin juuri kyseisessä kahvilassa. Sarjan nais näyttelijä esitti Johan&Nyströmin omistajaa :)
Päivän lopuksi paluu koululle :)
Päivän ohjelma mikä jaettiin Facebookissa luokkalaisille;
Tein Googlemapsilla reittisuunnitelman;
Tein myös "extra työnä" tietoiskun päivän käyntikohteista:

Valitettavasti kuvat/tekstit jää todella pieneksi tässä mutta tosiaan ihan Wordilla kirjoitettu tietoisku paikkojen historiasta ja sisällöstä :) (kuvat on lainattu yritysten nettisivuilta)
Nämä jaetaan jokaiselle sitten bussissa niin on vähän ennakkotietoa mihin on menossa..
Tilausajo:
Opettaja antoi meille tehtäväksi tehdä tarjouspyyntöjä paikallisiin tilausajo yrityksiin. Tehtävänä oppia tilaamaan kuljetusta sekä kilpailuttamaan yrityksiä.
Otin asian hoitaakseni koska päivässäni oli sopiva hetki kirjoitella sähköposteja.
Ensin selvittelin googlen avulla mitkä yrittäjät liikennöivät ja tarjoavat tilausajoja Hämeenlinnan lähellä. Monen yrityksen sivuilla oli "Lähetä tarjouspyyntö"-kohta joiden kautta laitoin kolmeen yritykseen tarjouspyynnön.
Löysin myös www.tilausajot.net sivuston. SE OLI LÖYTÖ! ja sitä suosittelen kaikille :)
Yhdeltä ja samalta sivulta saat toimitettua tarjouspyynnön Suomen lähes jokaiselle yrittäjälle koskien matkaa. Samaan paikkaan yrittäjät voivat käydä jättämässä tarjouksen, jonka sitten määräajan umpeuduttua käyt joko hyväksymässä tai hylkäämässä.
Osa yrittäjistä laittoi myös suoraan sähköpostia hieman rennommalla tavalla.
Löysimme yhden yrittäjän yli muiden jonka tarjous oli jopa 50€ halvempi kuin muilla ja koulu on ennenkin käyttänyt saman yrityksen tilausajoja.
Opettajan vahvistuksen jälkeen laitoin tänään kuljetusyrittäjälle sähköpostia että otamme hänen antaman tarjouksen vastaan ja nyt odotamme hänen vastaustaan.
Tehtävä kokonaisuudessa;
Meidän ei tarvinnut alunperinkään pahemmin jakaa työtehtäviä. Kaikki oli todella aktiivisia ja jos jollekkin ei jossain kohtaa riittänyt työtä, niin sitten toisessa kohdassa vastuuta jaettiin taas eritavalla.
Jokainen soitteli rohkeasti yrityksiin sekä selvitteli tilanteita miten toimimme.
Mielestäni onnistuimme hyvin ja toivottavasti myös retki onnistuu.
-s- :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti