sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Naiset ja pakkaaminen

Huomenna aamulla olisi lähtö ensimmäiselle luokkaretkelle muiden matkailupuolen oppilaiden kanssa, mukaan lähtee meidän luokan lisäksi myös nuorisopuolelta oppilaita.

Matka alkaa Hämeenlinnasta, jossa nousemme InterCity junaan klo 10:11. Tampereella vaihto Pendolinoon ja tsuku-tsuku Ouluun. Oulussa meidän pitäisi olla perillä vähän ennen neljää.


Matkan aikana meillä on tulevaa vuotta varten henkilökohtaistamis suunnitelmien tekoa sekä jakaudumme ryhmiin. Ryhmille on jaettu jokaiselle oma matkailuun liittyvä tv-sarja, jonka mukaan lähdemme tekemään videota koko reissun ajalta :)

Meidän ryhmä nimi on *Ääliö ulkomailla* joka perustuu Yleltä tulevaan ohjelma formaattiin.
Näin Ylellä ohjelmasta kerrotaan;

”Ääliö”-Pilkington on Gervaisin ja Merchantin kaveri, joka lähetetään katsastamaan maailman seitsemää tunnetuinta nähtävyyttä ja eksoottisia kulttuureja. Yleensä matkailusarjojen juontajat hihkuvat innosta, mutta Pilkingtonia ei voisi vähempää kiinnostaa. Pilkington on Homer Simpsonin hengenheimolainen, joka pysyisi mieluiten kotona - vaikka juomassa kello viiden teetä. Gervais ja Merchant järjestävät etänä Pilkingtonille matkaohjelmaa ja joutuvat kuuntelemaan matkaajan tympääntymistä puheluissa. Merchantin tavoitteena on tuottaa Pilkingtonille avartavia elämyksiä, Gervais taas haluaa nauttia miehen kärsimyksistä.... http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/aalio-ulkomailla

Eli hyvältä vaikuttaa ja toivottavasti päästään lopulta kaikki nauramaan hyvälle videolle :D

Mutta siis pakkaaminen.. NAISET! se on se sana mitä nyt voi käyttää ja kirjoittaa isolla.
Ensin olin että pienempi rinkka riittää, eihän sitä tavaraa niin paljoa voi olla.. AI EI?!
Kaikkea on otettava ainakin kolmet, jopa neljät kerrat mukaan. On kaikkea turhaa mitä ei varmaan edes käytä koko reissulla ja koska ikinä ei tiedä mihin mennään pitää kaikkeen varautua..
kumpaan rinkkaan mahtuu kaikki?

Miksi pitää ottaa mukaan esimerkiksi kahdet eri kengät? No juoksulenkille on päästävä jos innostuu sekä vaelluskengät Iso-Syötteen vaellukselle.
Unohtamatta kolmansia, joilla on matkojen ajan..
On kaksi takkia, monet sukat ja sitä enemmän paitoja.
Otin mukaan myös pipon ja kaulahuivin jos kylmä yllättää.
Uikkarit.. (uskonko edes itse että voisin uida enään luonnonvesissä)
Aurinkolasit pitää aina olla mukana ja oikeasti tosi paljon kaikkea muuta..



Mitä järkee? No kerron ehkä kun palaan reissusta, jos se sielä vaikka selviäis :D ehkä..

Ei matkaan ilman eväitä
Eväät, ne pitää olla aina mukana. Vaikeaa kiertää kaupassa ja päättää mitähän juuri huomenna tekisi mieli. Pohdin myös mitähän toiset ottaa ettei iske annos kateus. Kuitenkin eväiden pitää olla sellaisia, että ei tarvitse jääkaappia.
Eikös banaanilla ja piltillä sekä mehulla elä jo pitkään.
Luulisin ainakin. Onneksi kahvia saa ravintolavaunusta niin ei tarvi ihan termukkaa ottaa mukaan, vaikka sehän toisi kunnon erähenkeä :)

Viimeistä kuvaa katsellessa ei voi kuin todeta että, mahtuu-mahtuu! Nyt tunkemaan tavarat rinkkaan ja jännittämään mitä kaikkea aikaväli 9.9-12-9.2013 Pudasjärvellä ja ympäristössä tuo tullesssan.
Odotan innolla myös paikallisen koulun oppilaiden/opettajien tapaamista

Mahtuuko? 

Halusin lisätä tähän vielä mielestäni todella sopivan mietelmän

"Ei satamasta lähteminen,
vaan sinne saapuminen
määrittää matkan onnistumisen.
"-Henry Ward Beecher"
(http://www.teijahelina.net/3 )


HYVÄÄ MATKAA sulle, mulle ja meille kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti